Pakkopalautukset puhuttavat

Kansalaistottelemattomuus on ollut tapetilla viime viikkoina, kun vihreiden lainsäädäntösihteeri ei suostunut istumaan huomattuaan samalla lennolla olevan pakkopalautettavan henkilön. Aiemmin Ruotsissa sattui vastaavanlainen tilanne, kun opiskelija kieltäytyi istumasta lentokoneessa kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneen pakkopalautustilanteessa. Etenkin sosiaalisessa mediassa tilannetta on sekä kiitelty että kritisoitu.

Olen lähtökohtaisesti samaa mieltä kuin MustRead-digimedian sisältöjohtaja ja ekonomisti Heikki Pursiainen, joka kirjoitti 1.8. Twitterissä seuraavasti: ”Minusta järjestelmällisesti ajatteleva ihminen, jonka etiikassa inhimillinen hyvinvointi ja / tai vapaus ovat keskeisessä osassa, joutuu näkemään pakkopalautukset vähintään ongelmallisina ja samalla ymmärtämään näkökantaa, jonka mukaan ne ovat syy kansalaistottelemattomuuteen.”

Kuitenkin lainsäädäntösihteerin mielenilmaus perustui pelkälle olettamalle, sillä kellään ei ollut tietoa siitä, oliko palautettava henkilö turvapaikanhakija vai esimerkiksi tuomittu rikollinen. Poliisihallituksen mukaan viime vuonna poliisi palautti 2600 palautuspäätöksen saanutta ulkomaalaista, joista 600 henkilöä palautettiin saattaen. Tästä 600 palautetusta 500 oli kielteisen turvapaikkapäätöksen saanutta.

Mutta toisaalta… Suomessa palautuspäätöksen 6.6. saanut turvapaikanhakija pakeni Ranskaan ja joutui siellä tekemisiin paikallisen poliisin kanssa. Ranskan poliisi päätti palauttaa turvapaikanhakijan takaisin Suomeen, joka palauttaisi hänet eteenpäin kotimaahansa. Ranskan hallinto-oikeus kuitenkin esti palautuksen Suomeen. Perusteluna oli nimenomaan se, että Suomi palauttaisi hakijan takaisin kotimaahansa, joka kyseisessä tapauksessa olisi hengenvaarallinen päätös.

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne ehdotti jo helmikuussa ulkopuolista selvityshenkilöä selvittämään sitä, noudattaako Suomi pakkopalautuksissa kansainvälisiä sopimuksia ja perustuslakia, jotta kaikki voisivat luottaa oikeusvaltioon, viranomaisiin ja tuomioistuinlaitoksiin. Kuluneiden viikkojen perusteella selvityshenkilölle olisi kyllä tarvetta.

Jussi Kukkola
Kirjoittaja on hyvinkääläinen kaupunginvaltuutettu (sd.)

Julkaistu Aamupostissa 7.8.2018.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *