Jäsenvaali on alkanut

Uudenmaan Sosialidemokraattisen piirin jäsenvaali eduskuntavaaliehdokkaista on alkanut! Äänestää voit netissä jäsennumerolla/verkkopankkitunnuksilla 19.3. – 15.4. tai uurnavaalissa piiritoimistolla 17. – 19.4. kello 16-19. Jussia voit äänestää numerolla 22. Lisätietoja piirin sivuilta.

Maakuntavaltuutettuja odottaa rutto ja kolera

Valtakunnassa käydään mahdollisesti maakuntavaalit tämän vuoden lokakuun lopussa. Kuulimme 13.3. pidetyssä Uudenmaan maakuntavaltuuston kokouksessa, että uudet vaaleilla valittavat maakuntapäättäjät joutuvat heti melkoisiin koettelemuksiin, sillä uusien maakuntien aloitusvuonna 2020 joudutaan välittömästi säästötalkoisiin. Uudenmaan maakunnan kohdalla puhutaan noin 5 % säästötarpeesta ensimmäisenä toimintavuonna, euroissa karkeasti noin 200-400 miljoonaa. Maan hallituksen sotemenovähennysten takia kokonaisuudessaan tulevan Uudenmaan maakunnan pitäisi säästää yhteensä noin miljardin euron verran. Kaavaillun Uudenmaan maakunnan talousarvio vuonna 2020 on noin kuusi …

Uudenmaan piiriin jäsenvaali

Uudenmaan Sosialidemokraatit järjestää jäsenäänestyksen eduskuntavaaliehdokkaista. Nettiäänestys on suunniteltu alkavaksi maanantaina 19.3.2018 ja päättyväksi 15.4. Uurnavaali järjestetään piiritoimistolla Hakaniemessä 17.-19.4. Vaalissa on yhteensä 39 ehdokasta. Lähipäivinä saamme tietää ehdokkaiden numerot. Äänioikeutettuja vaalissa ovat kaikki 31.12.2017 jäsenmaksunsa maksaneet Uudenmaan vaalipiirin alueella jäsenrekisterin perusteella asuvat jäsenet. Lisätietoa löytyy piirin verkkosivuilta.

Ehdolle eduskuntaan 2019

Keskiviikkona 21.2. Hyvinkäänkylän Työväenyhdistys päätti esittää minua ehdokkaaksi vuoden 2019 eduskuntavaaleihin. Otan annetun luottamuksen vastaan innolla, nöyryydellä sekä vakavuudella. Tulen lähempänä vaaleja tekemään omia vaalijulkaisujani, joissa valotan enemmän ajatuksiani ja kerron itsestäni. Tulemme kampanjatiimini kanssa päivittämään näitä sivuja sitä mukaa, jos ehdokkuus varmistuu. Vaalivankkurit ovat liikkeellä. Jussi Kukkola kukkola.jussi(a)gmail.com 044 5855285

Minun valintani on Maarit

SDP:n jäsenvaali presidenttiehdokkaasta alkoi tänään Tänään 7.8. alkoi SDP:n jäsenäänestys puolueen tulevasta presidenttiehdokkaasta. Valintani on helppo: tuen vaalissa Maarit Feldt-Rantaa. Maarit on yksi niistä henkilöistä, jotka ovat tsempanneet ja valaneet minuun uskoa silloin, kun olen niitä eniten tarvinnut. Maarit puolustaa väkevästi niitä arvoja, joihin hän uskoo. Hän on SDP:lle sanansa mittainen ja osaava edistyksellisen Suomen ehdokas. Maaritin lisäksi jäsenvaalissa on ehdolla kaksi muutakin pätevää ehdokasta: Tuula Haatainen ja Sirpa Paatero.

Asfalttiin tulee näkyvät tiemerkinnät

Nimimerkille Seittemänmiehenkadun asukas (AP 26.7.), kiitos kirjoituksestasi! Tekniikan ja ympäristön ihmiset olivat meitä askeleen edellä, sillä saman päivän aikana suojatien kohdalle ilmestyivät luonnosviivat jotka ennakoivat sitä, että pian tien pinta saa valkoraidat. Seittemänmiehenkadulla ei kaikilla suojateillä ole vastakkaisella puolella suojatiestä ilmoittavaa liikennemerkkiä enkä minä ole asiantuntija kertomaan, tarvitaanko juuri tässä risteyksessä sitä tien molemmille puolille. Luotan asiassa kaupungin teknisen toimen harkintaan sekä viivojen ilmestyessä kuljettajien ajotaitoon. Seittemänmiehenkadun ja Kalevankadun risteyksen …

Lapsiystävällisen politiikan aika on nyt

Hyvinkään kaupunginhallitus hyväksyi kokouksessaan 3.7. vuoden 2018 talousarvion laadinnan lähtökohdat. Kokonaisuudessaan toimintakatetta esitetään nostettavaksi lähes kolmella miljoonalla eurolla, josta sivistystoimen osuus on melkein puoli miljoonaa euroa. Nyt on juuri oikea aika keskustella lapsiystävällisen politiikan vahvistamisesta kaupungin päätöksenteossa. Tämän vuoden tammi-toukokuu välillä syntyvyyden enemmyys (eli syntyneitä kuolleita kohti) oli Hyvinkäällä -43 henkilöä, mikä on selvästi heikoin lukema koko Keski-Uudellamaalla. Trendi on ollut viime vuodet jyrkästi laskeva. Vuonna 2016 syntyvyyden enemmyys oli …

Ryhmäpuhe valtuustossa 29.5.

Alla pitämäni sosialidemokraattisen valtuustoryhmän ryhmäpuheenvuoro kuluneen valtuustokauden viimeisessä kokouksessa. — Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut Käsissämme olevat asiakirjat, vuoden 2016 arviointikertomus, tilinpäätös ja henkilöstökertomus, antavat erinomaisen katsauksen ja kuvan siitä, mitä viime vuonna aavan meren tällä puolen on tapahtunut. Valtuustoryhmämme kävi ryhmäkokouksessaan ansiokkaan keskustelun asiakirjoista, jonka puitteissa lausun toimialoista muutaman sanan – toisista enemmän ja toisista vähemmän. Kuten kaupunginjohtaja tilinpäätöksessä toteaa, on pöydillämme ensimmäinen ylijäämäinen tulos sitten vuoden 2011. Olo on …

Koko kansan kuultavaksi

Kuten puolueessani on tapana sanoa: aivan aluksi haluaisin kiittää… Kiitos teille 278 muulle demokratian sankarille, jotka lähditte Hyvinkäällä ehdolle kuntavaaleihin. Teidän vuoksenne kansanvallan ja edustuksellisen demokratian huipentuma – vaalit – saatiin jälleen järjestettyä. Kiitos myös jokaisen ehdokkaan tukijoukoille sekä etenkin kaikille vaaleissa äänensä antaneille. Te äänestäjät olitte se perimmäinen syy, miksi me ehdokkaat jaksoimme uhrata jälleen useita satoja tunteja kampanjoitamme suunnitellen ja toteuttaen. Kevään kuntavaaleissa tapahtui aiempaan nähden jonkinasteista edistystä, …

Mitä valtuustoissa enää soten jälkeen päätetään?

Sosiaali- ja terveysuudistuksen jälkeen kuntien ja kaupunkien budjeteista arvioilta 50-60 % siirtyy tulevalle maakunnalle. Kyllä, summa on valtava ja moni oikeutetusti miettiikin, mistä oikein enää sote-uudistuksen jälkeen kunnan- ja kaupunginvaltuustoissa päätetään. Mielestäni puhtaasti pelkkä raha ei ole luottamustoimen tärkeyden mitta. Vaikka tuleva sote-uudistus nykyisen hallituksen toimesta tuleekin, jää kunnille silti paljon tärkeitä tehtäviä. 1.1.2019 voimaantulevan uudistuksen jälkeen kunnissa päätetään edelleen mm. sivistyksestä (varhaiskasvatus, peruskoulut, toinen aste, kirjasto, kansalaisopistot), kulttuurista (taidemuseo, …